"Minä viisi vuositileistä", vastasi Falck-Olsen, "mikä on tehdessä hyviä tilejä, senhän taitaa vaikka mikä tökerö tätä nykyä. Vaan kelvollista asiain johtajaa kaivataan johtokunnassa. Mitä hiittä niistä on noista oppineista lakimiehistä, jotka eivät ilmoisna ikänään ole olleet asioissa — kaikilla näillä valtioneuvoksilla, asianajajilla ja asessoreilla — ne eivät ymmärrä asiaa, ei totta tosiaan! Ei he ymmärrä niin vähän vähääkään."
Nytpä valtioneuvos ymmärsi minne "asia" veti; hän naputteli sormiaan varovasti ja sanoi: "Olette todella osaksi oikeassa, ystäväni — suureksi osaksi; mutta —" hän pysähtyi, hypelöi ystävänsä takinkaulustan kulmaa vasemmalla puolen, lisäten: "on toki kummallista, kummallista ja valitettavaa, että mies moinen kuin te ei ole kunnianhimoinen."
"Hä?" kysyi tukkukauppias ja katsoi epäileväisesti.
"Eikö tule mieleenne koskaan, että te kerrassaan liian vähän käytätte vaikutusta, joka teillä on — tahi ainakin voisi olla? Nähkääs nyt esim. Osakepankissa, jota mainitsitte: jos vanha valtioneuvos Falbe lähtee pois johtokunnasta, kuten hän varmaankin tekee seuraavassa yleisessä kokouksessa, niin olisihan se johtajanpaikka jonkin arvoinen teille."
"Kyllä, sitäpä juuri haluankin!" lausui tukkukauppias.
"Mahdotonta, sen pahempi! Aivan mahdotonta, ystäväni!" vastasi valtioneuvos, kulkien taas edes takaisin lattialla.
"Vai niin! Saanko kysyä miksi niin?"
"Siksi että konsuli Lind nähtävästi haluaa saada avonaisen johtajan paikan!"
"Haluaa! Haluaa! Onko mokomaa kuultu!" huudahti tukkukauppias ja nauroi pakollisesti. "Olisi hauskaa kuulla minkätähden aina kaikki käy kuin itsestään sille suosiolliselle herralle; eihän hänkään ole isompi pohatta kuin minäkään."
"Ei, ei suinkaan, vaan hän on luotettava."