Valtioneuvos teki mielessään huomautuksen, että kandidaati Eriksenin tauti oli hyvin pitkällistä.
"Mutta Hilda? Missä on neiti?" kysyi rouva.
"Neiti tulee heti", vastasi emännöitsiäneiti, "hän käski piian sanoa hänelle milloin ruoka on valmiina. Hän on porttikamarissa."
"Kuules Daniel", kuiskasi rouva. "Tuo viekas olento alkaa luikerrella siellä sisarensa luona."
Kun Hilda tuli, tahtoi hän kertoa uudesta ystävättärestään Kristinasta, vaan äiti keskeytti heti. Ja kun häntä ei isäkään puolustanut, oli hän vaiti.
He söivät siis päivällisensä ääneti — jokapäiväinen aterialla olo, muikea ja ikävä.
X.
Koko talven oli luotsivanhimmalla kiiru Njaedelin kirjeitten kirjoittamisesta. Ensiksi Kristinalle, ja sitten Antille tuosta samasesta "jutusta", joka ei koskaan päässyt päättymään. Luotsivanhimman päässä alkoi pyöriä vähäinen luulonajatus tuosta Antti sedästä; ei mahtanut kaikki nuo rahat, joita hän lakkaamatta vaati. olla oikealla tolalla. Vaan sitä hän vähin hyväksyi, mitä Antti kirjoitti Kristinasta viime kirjeessään.
Vaan ei ollut hyvä sanoa pahaa sanaa veljestä, sillä Njaedel vain suuttui. Ja luotsivanhimman piti lähettää Njaedelin säästörahoja ja, kun ne olivat lopussa, hänen täytyi auttaa häntä lainalla.
Njaedel oli ikäänkuin riivautunut "jutusta"; hän ei ajatellut muuta, ja joka päivä hän odotti kuninkaalta tulevaksi sanan, että hän oli oikeassa.