"Niin, enkö ole sitä jo sanonut", vaikeroi rouva, "vaan sinä et koskaan tahdo seurata neuvoani, aina sinä —."
"Tyynny, tyynny vaan, rakas Adelaide! Näes — jollemme saa tytärtä pois, niin niin —" Hän piti pienen valtioviisaan välin.
"Niin?" kertoi rouva.
"No niin — niin lähetämme pojan pois."
Semmoisia äkkipäisiä lauseita oli valtioneuvos mestari laatimaan; vaimonsa katsoi häntä: "Niin tiedätkös Daniel, se ei olisi mitä hulluinta."
"Tyynny vaan, rakas Adelaide, niin keksitään aina joku keino. Tiedät kuinka kernaasti Juhana halusi mennä vuonna Wieniin. Nyt hän saa matkustaa."
"Ja olla kauan poissa —."
"Ainakin vuosikauden, jos se voi olla joksikin hyödyksi hänelle tieteessään."
"Tieteessään — mokoma velikultani!" sanoi rouva leikillisesti; kivi oli vierähtänyt hänen hartioiltaan.
Vaan ennenkun rupesivat nukkumaan, täytyi valtioneuvoksen luvata, että heti kun Juhana oli matkustanut, piti hänen pakottaa Mon lähettämään Kristinan pois, jotta hän olisi aivan tietämättömissä kun Juhana tulee takaisin ulkomaalta.