Punastuneena onnistumisestaan, jatkoi Alfred: "Voi, se on koko romaani, sen voin vakuuttaa. Korkeasukuinen rakastaja, alhainen, vaan erittäin kelpo tytär; sisar uskollisena ystävänä —"
"Alfred!" huusi Juhana äänellä, joka säpsäytti jokaista.
"No, mutta Juhana —!" valtioneuvoksen rouva sanoi, "Kuinka käyttäyt?
Minä toki pyydän että —"
"Niin, mamma, minä olen sanonut hänelle siitä jo ennen; tätä minä en suvaitse enempää", sanoi tohtori ja polki jalkaa.
"Mamma", huusi Alfred kamarista, "polkiko hän pitkällä eli lyhyellä jalalla?"
Juhana lähti ovea kohti, vaan rouva esti häntä: "Mutta Juhana, oletko järjelläsi tänään? Häpiä, ettet kärsi vähän leikkiä! Jos vaan haluat rakentaa riitaa, niin olisi parempi, että pysyt poissa. Heillä oli niin hauska, ennenkuin tulit."
Juhana meni. Vaan kävi kuten valtioneuvoksen rouva sanoi: hän oli turmellut rattosuuden heiltä. Naiset kuiskailivat kaksittain, eikä Alfredkaan saanut iloa alkuun.
Vaan sinä iltana, kun he menivät levolle, kertoi rouva Bennechen miehelleen veljesten välisestä tapauksesta. Koko syyn viskasi hän kerrastaan Juhanaan ja kuvasi itse tapauksen vielä vallattomammaksi kuin se oikeastaan olikaan.
"Eikö sinusta ole jo aika laittaa tuo nainen pois?" sanoi hän lopuksi.
"Myönnän, että tämä näyttää arveluttavalta, vaan jos asia on tosiaan mennyt niin pitkälle, pelkään mä, ettei se hyvää mitään jos tyttö tuleekin pois. Sillä semmoista luontoa, kuin Juhanan, kiihoittaa vaan esteet, pelkään mä: hän etsisi hänet ja löytäisi, ja silloin viimeinen erehdys tulisi ensimäistä pahemmaksi."