Hän käveli edestakaisin, vaan hän ei naputellut sormenpäitä yhteen. Kun hän oli vihoissaan ja neuvoton, pisti hän kädet taskuihin ja helisteli avaimiaan.
Valtioneuvos Bennechen ajatteli sitä harmia, jota hän saisi osakseen kotonaan, jollei Kristina tulisi pois. Eikä hän pelännyt vastustus-puolueen sanomalehtiä yhteensä niin paljoa kuin vaimoansa, kun tämä ryhtyi säännölliseen sotaan. Sillä silloin nuuski hän kaikkialta, vakoili jokaisen miehensä askeleen; ja monta asiaa tuli silloin selville, joka oli salassa ja hyvin suojeltuna, niin kauan kun suhteet olivat ystävälliset ja valtioneuvoksen rouva hyvällä tuulella.
Kun valtioneuvos kulki edestakaisin, kohenteli Mo kakluunia ja käytti aikaa hyväkseen.
Valtioneuvos katsoi silloin tällöin häneen; ja kun hän nyt vielä kerran harkitsi kaikki tämän ikävän seikan asianhaarat, tuli hän siihen päätökseen, että naimiskauppa Mon ja hänen veljentyttärensä välillä oli itse asiassa paras keino.
Se epäilemättä tyynnyttäisi ja suostuttaisi Adelaiden ja se oli pääasia.
Sitten lisäisi se vielä Mon velvollisuuksia häntä kohtaan. Sitten se kai ei kuulunut hänen kansliaansa pitää huolta että ne, jotka menivät avioliittoon, olivat terveitä.
Ja vihdoin — jos Mo naisi, niin mitä se häneen kuului? Saattoiko ehkä hän, valtioneuvos, kieltää sitä? Vaan mitä hän nyt tässä käveli ja suututti itseään?
Valtioneuvos naputteli sormien päitä toisiinsa, kysyessään tavallisella konttoriäänellään. "Oletteko puhelleet veljentyttärenne kanssa semmoisesta — semmoisesta sitomuksesta?"
"Suorastaan en ole käynyt asiaan; en tahtonut tehdä mitään, ennenkuin saan valtioneuvoksen suostumuksen —"
"Ah — mitä? Suostumuksen? Se on teidän yksityinen asianne, Mo, johon minulla ei ole tekemistä mitään."