"Se on minusta paha, herra valtioneuvos, vaan —"
"Sanokaa nyt minulle, Mo, miksi tahdotte häntä niin välttämättömästi pitää luonanne?"
"Niin, näettekö herra valtioneuvos, minä olen kaiket päiväni ollut niin yksinäni —"
Valon säde ilmausi valtioneuvoksen mielessä; hän katseli pientä liehakoitsevaa miestä ja sanoi vastenmielisesti: "Vaan, Mo, mitä ajattelette? Teidän iällänne? Ja lisäksi —"
"Lisäksi, herra valtioneuvos?" kysyi vahtimestari ja katsoi syrjäsilmällä.
"Niin, luonnollisesti se on ikävä asia, vaan koska te itse kysytte, niin — tehän olette pari kertaa olleet — hm — olleet jotenkin kipeä — Mo?"
"Yhden ainoan kerran; toisella kertaa oli minulla vain ruusu kasvoissa."
"Niin, niin, niin, minä en tahdo kaivautua teidän asioihinne, vaan minusta nähden tulisi teidän laittaa pois tuo nainen, kun minä käsken."
"Valtioneuvos ei saa hetkeäkään epäillä minun nöyryyttäni ja ehdotonta kuuliaisuuttani", vastasi Antti Mo ja kumarsi syvään, "vaan minä ajattelen, että herra valtioneuvos itse tietää kuinka voimakas tämä tunne on ihmisessä ja kuinka —"
Valtioneuvos ehkäisi häntä suvaitsemattomalla kasvojenväänteellä.