"Anteeksi, madame", lausui Charny, "tämä johtuu harrastuksestani…"
"Omaan itserakkauteenne, eikö niin? Monsieur de Charny", lisäsi kuningatar ivalla, jonka kantavuuden kreivi täydellisesti tajusi, "sanokaa suoraan: Te olette mustasukkainen."
"Mustasukkainen!" huudahti Charny punastuen, "kenen vuoksi mustasukkainen? Rohkenen kysyä sitä teidän majesteetiltanne."
"Epäilemättä vaimonne vuoksi", jatkoi kuningatar katkerasti.
"Madame", sopersi Charny aivan ällistyen moista ärsytystä.
"Onhan se luonnollista", jatkoi Marie-Antoinette, "ja kreivittären tähden kannattaakin olla mustasukkainen."
Charny loi kuningattareen katseen, jonka tarkoituksena oli huomauttaa, että hän nyt meni liian pitkälle.
Mutta se oli turhaa vaivaa, aiheetonta varovaisuutta. Kun tämä naarasleijona tunsi haavan poltteen, ei mikään voinut hänessä pidättää naista.
"Kyllä ymmärrän, että te, kreivi, olette mustasukkainen ja levoton.
Siinä tilassahan on aina se sielu, joka rakastaa ja siis vartioi."
"Madame!" lausui Charny.