"Kuningatar on oikeassa", lausui Charny lopulta pakotetusti, "ja te rouva kreivitär teitte väärin. Teillä ei ole aviomiestä sinä hetkenä, jona kuninkaan edut ovat kysymyksessä. Ja minun velvollisuuteni olisi ensimäisenä vaatia teitä hillitsemään herkkää mieltänne, jos huomaisin teidän jollakin tavalla pelkäävän minun puolestani."
Sitten hän kääntyi Marie-Antoinetten puoleen.
"Olen kuningattaren käytettävissä", sanoi hän kylmästi, "ja minä lähden. Minä tuon teille uutisia kuninkaalta, hyviä uutisia, madame, tai sitten en tuo niitä laisinkaan."
Tämän lausuttuaan kumarsi hän maahan asti, eikä kuningatar kauhun ja vihan vallassa ennättänyt häntä pidättää.
Vähän ajan päästä kuului pihan kivitykseltä täyttä laukkaa kiitävän hevosen kavioiden kopse.
Kuningatar oli liikkumaton. Sisäinen kuohunta täytti hänen olemuksensa ja se oli sitäkin suurempi, kun hän ponnistaen kaikki voimansa turhaan koetti sitä salata.
Jokainen ymmärtäen tai ymmärtämättä tämän mielenliikutuksen todellista syytä kunnioitti kuitenkin kuningattaren rauhaa ja vetäytyi pois. Hän jäi yksin.
Andrée poistui muiden mukana huoneustosta ja jätti kuningattaren hyväilemään lapsiaan, jotka hänen määräyksestään oli tuotu hänen luokseen.