Tämän nähdessään Bailly kauhistui. Tämä pää oli hänestä kuin muinaisajan Medusa.
Lafayette kalpeana ja miekka kädessään lykkäsi inhoten syrjään vartijat, jotka koettivat pyydellä anteeksi, etteivät olleet voimakkaampia.
Vihasta puhkuen Billot syöksyi oikealle ja vasemmalle, aivan kuin hullu hevonen, ja palasi kaupungintaloon, jotta ei enää näkisi mitä tapahtui verisellä torilla.
Pitoussa oli kansallinen kostonvimma muuttunut suonenvedontapaiseksi väristykseksi. Hän meni virran rannalle, sulki silmänsä ja peitti korvansa, jotta ei näkisi eikä kuulisi enää mitään.
Kaupungintalolla vallitsi kauhu. Valitsijat huomasivat, etteivät he koskaan voisi johtaa kansan haluja muuta kuin siihen suuntaan, jonne se itse tahtoi mennä.
Äkkiä, juuri kun raivoisat ihmiset huvikseen vetelivät katuojassa Foulonin päätöntä ruumista, kuului uusi huuto, uusi pauhu siltojen toiselta puolen.
Viestintuoja saapuu. Kansa jo tietää hänen uutisensa. Se on ovelimpien johtajiensa viittauksista arvannut kaikki, aivan samoin kuin koiraparvi lähtee siihen suuntaan, minne paras koira johdattaa ne.
Kansa rientää uuden viestintuojan ympärille. Se vainuaa uutta saalista, se aavistaa hänen puhuvan Berthieristä.
Se oli totta.
Kymmenen tuhannen yhtaikaa kysellessä on viestintuojan pakko ilmoittaa: