"Siis saman, joka itse harjoitti ja opetti oppilaansakin käyttämään tuota äsken mainitsemaani siveellistä varkautta. Hänhän tuon magneettisen unen avulla, jota minä sanon halpamaisen rikolliseksi, riisti valtaansa toisten sielun ja toisten ruumiin."
Gilbert käsitti nytkin sanojen tarkoituksen, ja tällä kertaa hän punastumisen sijasta kalpeni. Tämän nähdessään kuningatar vapisi ilosta sydämensä pohjia myöten.
"Nyt olen minä haavoittanut sinuakin, konna", mutisi hän itsekseen, "ja minä näen veren vuotavan."
Mutta syvimmätkään mielenliikutukset eivät pitkää aikaa näkyneet Gilbertin kasvoilla. Hän lähestyi siis kuningatarta, joka voitostaan iloissaan katsoi häneen varomattomasti, ja sanoi:
"Madame, teidän majesteettinne tekisi väärin, kieltäessään näiltä oppineilta miehiltä heidän tieteensä kauneimman voiton, tuon kyvyn voida vaivuttaa magneettiseen uneen ei suinkaan uhriaan, vaan esineensä. Tekisitte väärin, jos kieltäisitte heiltä oikeuden kehittää kaikilla tarjona olevilla keinoilla tieteellistä keksintöä, jonka lait kerran järjestettyinä ja selvitettyinä ovat ehkä kutsutut mullistamaan koko maailman."
Ja nyt vuorostaan lähestyen kuningatarta katsoi Gilbert häneen samalla tahdon voimalla, jonka edessä hermostunut Andrée oli sortunut.
Kuningatar tunsi väristyksen kulkevan suonissaan tämän miehen lähestyessä.
"Kirottuja olkoot miehet, jotka käyttävät joitakin salaisia synkkiä keinoja tuhotakseen toisten sielut tai ruumiit", huusi hän… "Kirottu olkoon Cagliostro!…"
"Madame", sanoi Gilbert terävästi, "älkää tuomitko noin ankarasti ihmisolentojen tekemiä hairahduksia."
"Monsieur!"