Toinen tiedontuoja toisensa jälkeen saapui palatsiin. Jokainen kertoi suuren joukon saapuvan Pariisista, ja jokainen, ajatellessaan edellisten päivien ilonpitoa ja helppoja riemuvoittoja, tunsi sydämessään toiselta puolen katumusta, toiselta kauhua.
Sotilaat katselivat levottomina toisiinsa ja tarttuivat hitaasti aseisiinsa. Kuin juopuneet olennot, jotka koettavat ravistaa ruumiistaan viinin vaikutusta, hengittivät upseerit, sotilaiden silminnähtävän epätietoisuuden ja joukon melun hämmentäminä, vaivaloisesti tätä pahaenteistä ilmaa, aavistaen onnettomuuksia, joista heitä tultaisiin syyttämään.
Henkivartioston kolmesataa miestä nousi kylmäkiskoisesti ratsaille, hieman hidastellen niinkuin ainakin ymmärtäessään joutuvansa tekemisiin sellaisen vihollisen kanssa, jonka hyökkäämistapaa he eivät tunteneet.
Mitä tehdä naisille, jotka ovat lähteneet uhkaavina ja aseistettuina, mutta jotka saapuvat aseitta, voimatta edes kohottaa käsivarsiaan: siksi uupuneita ja nälkiintyneitä he ovat!
Joka tapauksessa he asettuvat riviin, paljastavat miekkansa ja odottavat.
Viimein naiset tulevat näkyviin. He lähestyvät kahta tietä myöten. Puolimatkassa he olivat jakaantuneet, toiset saapuivat Saint-Cloudin, toiset Sèvresin kautta.
Ennen jakaantumistaan he olivat jakaneet kahdeksan leipää: enempää ei
Sèvresistä löytynyt.
Kolmekymmentäkaksi naulaa leipää seitsemälletuhannelle ihmiselle!
Saapuessaan Versaillesiin he tuskin jaksoivat enää laahustaakaan. Kolme neljännestä naisjoukosta oli heittänyt aseensa tielle. Maillard oli saanut viimeisen neljäsosankin jättämään aseensa kaupungin ensimmäisten talojen kohdalle.
Kun oli tultu kaupunkiin, sanoi hän: "Kuulkaahan, jotta olisimme varmoja siitä, että olemme kuningaskunnan ystäviä, laulakaamme: Terve, Henrik IV!"