"Hän olisi nähnyt kunnon maanviljelijän, jonka sattuma on tuonut Pariisiin, rehellisen ja kunnon miehen, joka ei osaa lukea eikä kirjoittaa; joka ei koskaan ole kuvitellutkaan, että hänen elämänsä voisi hyvin tai pahoin vaikuttaa niin tärkeisiin kohtaloihin, että hän tuskin tohti niitä silmillään mittailla; sanon, että hän olisi nähnyt tämän miehen, joka jo aikaisemmin halusi lähteä Pariisista, niinkuin hän taas haluaa; sanon, että hän olisi nähnyt tämän mielien todella pelastavan kuninkaan, kuningattaren ja kuninkaalliset lapset."
Billot katsoi kummastuneena Gilbertiin.
"Millä tavalla, herra Gilbert?" kysyi hän.
"Milläkö tavalla, te jalo tyhmeliini? Minä selitän teille. Heräten heti melun kuullessaan, aavistaen, että se tiesi myrskyn puhkeamista Versaillesissa, hän juoksi herättämään Lafayetten, sillä Lafayette nukkui."
"Olihan se luonnollista. Hän oli istunut kaksitoista tuntia hevosen selässä. Hän ei ollut maannut koko vuorokauteen."
"Ja johdatti hänet palatsiin", jatkoi Gilbert, "ja heitti hänet keskelle hyökkääjiä huutaen: Peräytykää, konnat, kostaja saapuu!"
"Kah, se on totta", sanoi Billot; "niin teinkin."
"No niin, Billot, näethän, että olet saanut suurta aikaan. Ellet olekaan voinut estää heitä surmaamasta tätä nuorta miestä, olet ehkä estänyt kuninkaan, kuningattaren ja heidän lastensa surmaamisen! Sinä kiittämätön tahdot jättää paikkasi sinä hetkenä, jona isänmaa sinua palkitsee."
"Mutta tietääkö kukaan koskaan, mitä olen tehnyt, koska en itsekään sitä osannut ajatella?"
"Sinä ja minä, me tiedämme, Billot. Eikö se riitä?" Billot mietti hetkisen. Sitten hän sanoi ojentaen karkean kätensä Gilbertille: