"Rakkaat lapset", sanoi hän, "isäntämme ei palaa vielä Pariisista, mutta hän on valinnut teille käskijän sijaansa. Se on tyttäreni Catherine, joka tässä on nuorena ja voimakkaana. Minä olen vanha, ja muistini on huono. Isäntä on tehnyt oikein. Emäntä on tästälähin Catherine. Hän ottaa rahat vastaan ja maksaa. Minä ensimmäisenä kuulen hänen määräyksensä ja noudatan niitä. Ne, jotka niskoittelevat, joutuvat tekemisiin hänen kanssaan."
Catherine ei lisännyt sanaakaan. Hän suuteli hellästi äitiään. Tämä suudelma vaikutti voimakkaammin kuin kaikki sanat. Muori Billot itki, Pitou oli heltynyt. Kaikki palkolliset osoittivat suosiotaan uudelle hallitukselle.
Heti Catherine ryhtyi toimeen ja jakoi kullekin tehtävänsä. Jokainen sai määräyksensä ja lähti sitä täyttämään parhaansa mukaan, niinkuin aina uuden valtiaan astuessa toimeen.
Kun Pitou oli jäänyt yksin, lähestyi hän Catherinea ja sanoi:
"Entäs minä?"
"Tekö? Minulla ei ole mitään työtä teille."
"Mitä? Jäänkö siis laiskottelemaan?"
"Mitä tahdotte tehdä?"
"Samaa kuin ennen lähtöäni."
"Ennen lähtöänne oli äitini ottanut teidät huostaansa."