Mutta tiedetäänhän, ettei ihminen koskaan saa olla täydellisesti onnellinen.
XXXII
PITOU PUHUJANA
Mutta tullessaan Villers-Cotteretsiin kymmenen aikaan illalla, lähdettyään kuusi tuntia aikaisemmin ja tällä välin tehtyään kuvaamamme pitkän kiertomatkan Pitou ymmärsi, että vaikka se tuntuikin ikävältä, niin parempi oli jäädä Dauphin-hotelliin nukkumaan vuoteeseen kuin taivasalle jonkun jalavan tai tammen suojaan.
Sillä eihän hän pääsisi mihinkään Haramontin taloon nukkumaan, jos hän saapuisi sinne puoliyhdentoista aikaan illalla. Puolitoista tuntia aikaisemmin olivat jo kaikki valot sammutetut ja kaikki ovet suljetut.
Pitou jäi siis Dauphin-hotelliin, missä hän kolmellakymmenellä soulla sai oivallisen vuoteen, neljä naulaa leipää, kappaleen juustoa ja ruukullisen omenaviiniä.
Hän oli samalla kertaa sekä väsynyt että rakastunut, uupunut ja epätoivoissaan. Ruumiin ja sielun välillä syntyi näin taistelu, missä sielu, joka alussa oli ollut voitolla, viimein sortui.
Tämä merkitsi, että kello yhdestätoista kello kahteen Pitou vuoteellaan huokasi, valitti ja vääntelehti. Mutta väsymys sai kello kaksi voiton, ja hän nukkui heräten vasta kello seitsemän.
Samoin kuin puoliyhdentoista aikaan kaikki ihmiset ovat Haramontissa levolla, samoin kaikki Villers-Cotteretsissa ovat seitsemän aikaan aamulla valveilla.
Lähtiessään Dauphin-hotellista Pitou siis huomasi kypäränsä ja miekkansa herättävän taas yleistä huomiota. Astuttuaan satakunta askelta hän oli jälleen suuren joukon keskustana. Pitou oli kaikesta päättäen tullut hyvin suosituksi kotiseudullaan.