Pitou alkoi johdannolla, johon apotti Fortier, vaikka olikin vaativainen, olisi epäilemättä ollut tyytyväinen.
"Kansalaiset", sanoi hän, "kansalaiset, suloiselta tuntuu lausua tämä sana! Olen sen jo sanonut toisille ranskalaisille, sillä kaikki ranskalaiset ovat veljiä. Mutta täällä uskon sen sanovani oikeille veljille, ja täällä kohtaan kokonaisen perheen haramontilaisissa maanmiehissäni."
Naiset, joita oli mukana muutamia kuulijoiden joukossa ja jotka eivät olleet hänelle kaikkein suosiollisimpia, koska Pitoun pohkeet olivat vielä liian ohuet ja hänen polvensa liian paksut eikä hän siis voinut ensi hetkessä vaikuttaa naispuolisiin kuulijoihinsa edullisesti, — naiset, kuullessaan tämän sanan "perhe", ajattelivat Pitou-parkaa, orpoa, joka äitinsä kuoltua ei vielä koskaan ollut saanut syödä kyllikseen. Kun tämän sanan "perhe" lausui poika, jolla ei ollut omaisia, sai se väräjämään heissä sen herkän hermon, joka avaa kyynelten lähteet.
Alkulauseen jälkeen Pitou ryhtyi kertomukseen, joka oli hänen esityksensä toisena osana.
Hän kertoi matkastaan Pariisiin, kuvapatsaiden vuoksi syntyneestä kahakasta, Bastiljin valloituksesta ja kansan kostosta. Hän kosketteli vain ohimennen omaa osuuttaan Palais-Royal-torin ja Saint-Antoinen esikaupungin valloituksessa. Mutta mitä vähemmän hän kehui itseään, sitä enemmän hän nousi kansalaistensa silmissä, ja kertomuksen lopulla oli hänen kypäränsä suuri kuin Invalidi-kirkon kupu ja hänen miekkansa pitkä kuin Haramontin kirkon torni.
Kertomuksensa päätettyään Pitou ryhtyi todisteluihin, arkaluontoiseen tehtävään, josta Cicero tunsi oikean puhujan.
Hän todisti, että kansan intohimot olivat syystä heränneet anastajien menettelyn vuoksi. Hän lausui pari sanaa isä ja poika Pittistä, selitti vallankumouksen johtuneen siitä, että aatelisilla ja kirkonmiehillä oli suuret määrät etuoikeuksia ja lopulta kehoitti kaikkia Haramontin asukkaita tekemään samoin, kuin Ranskan kansa kokonaisuudessaan oli tehnyt, liittymään yhteistä vihollista vastaan.
Sitten hän todisteluista siirtyi vakuutteluun, käyttäen mahtavaa keinoa, joka on ominainen suurille puhujille. Hän antoi miekkansa pudota ja nostaessaan sitä kuin sattumalta veti sen huotrasta ulos. Täten hän sai puheeseensa kiihoittavan kohdan, jossa hän kehoitti kunnan asukkaita pariisilaisten esimerkkiä noudattaen tarttumaan aseisiin.
Haramontin asukkaat vastasivat puheeseen innokkain huudoin.
Vallankumous julistettiin siis hyvä-huutojen raikuessa kylässä tapahtuneeksi.