"Niin kai, mutta olenko neuvonut sinua tuolla tavalla rääkkäämään roomalaisten kieltä? Sanoppa muuten, mistä johtuu, ettet koskaan koulussa ollessasi puhunut tuolla tavalla?"
"Siksi, että koulussa ollessani te, herra apotti, nujersitte minut; siksi, että te itsevaltiudessanne sekoititte ajatuksissani ja muistissani kaikki, mikä nyt vapaudessa on päässyt esiin. Niin, vapaudessa, kuuletteko", sanoi Pitou kohottaen päätään, "vapaudessa!"
"Senkin heittiö!"
"Herra apotti", sanoi Pitou ja hänen huomautuksensa ei ollut ihan vailla uhkaa, "herra apotti, älkää solvaisko minua. Contumelia non argumentum, sanoo muuan puhuja; solvaus ei ole mikään todistus."
"Näyttää siltä", sanoi apotti kiukuissaan, "että tuo narri uskoo olevan tarpeellista kääntää minulle latinaansa."
"Se ei ole minun latinaani, herra apotti, vaan Ciceron latinaa, joka varmastikin olisi huomannut teidän tekevän hänen kuultensa yhtä paljon virheitä, kuin minä teen teidän kuullenne."
"Ethän toki otaksu", sanoi apotti Fortier, joka tunsi jäävänsä hiukan alakynteen, "ethän toki otaksu minun tässä rupeavan väittelemään sinun kanssasi?"
"Miksi ette, jos väittelystä syntyy valkeus: Abstrusum versis silicum. Tehän kohtelette minua kuin typerää olentoa ja unohdatte, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia."
Apotti ärtyi uudelleen.
"Minä en koskaan salli tuollaisia solvauksia lausuttavan kuulteni", sanoi hän. "Sinäkö olisit miehen vertainen, jota Jumala ja työ ovat kehittäneet kuusikymmentä vuotta! Ei koskaan, ei koskaan!"