Hän todisteli Sébastienille, että huono seura turmelee kaikki hyveet ja kaiken viattomuuden, että Pariisi oli pahuuden kuilu, missä enkelitkin turmeltuisivat, elleivät ne niinkuin Gomorran tielle eksyneet palaisi kiireimmän kautta taivaaseen, ja nähden Pitoun, langenneen enkelin, käynnin traagillisessa valossa hän koetti kaikella puhetaidollaan tehdä Sébastienista hyvän ja todellisen kuningasmielisen nuorukaisen.
Kiiruhtakaamme sanomaan, että apotti Fortier oli kaukana siitä, mitä tohtori Gilbert tarkoitti hyvällä ja todellisella kuningasmielisellä.
Kunnon apotti unohti, että tämän samojen sanojen erilaisen käsittämisen vuoksi hän kiihoituksellaan menetteli väärin, koska hän, vaikkakin vasten tahtoaan, yllytti poikaa isäänsä vastaan.
Tunnustakaamme heti, ettei hän tässä puuhassaan erikoisesti onnistunut.
Kummallinen seikka! Siinä iässä, jossa lapset runoilijan väitteen mukaan ovat pehmeää vahaa ja jokainen sinetti jättää heihin jäljen, Sébastien oli jo mies ajatustensa itsenäisyyden ja jäykkyyden puolesta.
Oliko tuo sen aristokraattisen naisen poika, joka kauhuun saakka halveksi kaikkea rahvaanomaista, vai oliko se sitä rahvaanmiehen aristokraattisuutta, joka Gilbertissä oli kehittynyt stoalaisuuteen asti?
Apotti Fortier ei pystynyt tutkimaan sellaista salaisuutta. Hän tiesi, että tohtori oli hiukan intoileva isänmaanystävä, ja herkkäuskoisena, niinkuin papit ainakin, hän koetti taivuttaa hänen poikaansa kuninkaalle ja Jumalalle mieluiseksi.
Sébastien näytti kyllä tarkkaavalta, mutta ei kuunnellutkaan hänen neuvojaan. Hän ajatteli outoja näkyjä, jotka jälleen viime aikoina olivat alkaneet ilmestyä hänelle Villers-Gotteretsin synkissä metsissä, apotti Fortierin viedessä oppilaansa Clouisin kallion luo, Pyhän Hubertuksen kukkulalle tai Aumontin torniin, niitä näkyjä, jotka olivat toisena elämänä hänen tavallisen elämänsä rinnalla, runollista onnea kangastavana elämänä, vastakohtana koulutuntien yksitoikkoisuudelle.
Äkkiä Soissons-kadun puoliselle portille kolkutettiin jokseenkin kovaa, ja sitten se aukeni useiden miesten astuessa sisään.
Nämä miehet olivat Villers-Cotteretsin pormestari, hänen apulaisensa ja hänen sihteerinsä. Heidän takanaan näkyi kaksi santarminlakkia ja näiden takana viisi tai kuusi uteliasta.