Ja kuitenkin oli täällä neljäkymmentä vuotta asunut muuan vanha virastaan eronnut metsänvartija, jolle Orleansin herttua, Ludvig Filipin isä, oli antanut luvan jäädä metsään ja ampua kerran päivässä jäniksen tai kaniinin. Lintuja ja hirviä hän ei saanut ampua.
Tämä mies oli nyt kuudenkymmenenyhdeksän vanha. Aluksi häntä oli nimitetty Clouisiksi, sitten ukko Clouisiksi, sitä mukaa kuin hän vanheni.
Suuri kallio, jonka kyljessä maja oli, sai hänestä nimen. Sitä sanottiin Clouisin kallioksi.
Hän oli haavoittunut Fontenoyn taistelussa, ja tämän haavan tähden oli täytynyt häneltä leikata toinen sääri. Tästä johtui, että virasta erottuaan hän oli Orleansin herttualta saanut äsken mainitsemamme etuoikeudet.
Ukko Clouis ei koskaan käynyt kaupungissa eikä tullut Villers-Cotteretsiin kuin kerran vuodessa. Hän osti silloin ruutia ja kuulia 365:ttä laukausta varten, karkausvuosina 366:tta varten.
Samana päivänä hän vei turkkuri Cornulle Soissons-kadun varrelle 365 tai 366 puoliksi jäniksen- ja puoliksi kaniininnahkaa, joista hattukauppias maksoi hänelle 75 livreä.
Ja kun sanomme, että nahkoja tavallisina vuosina oli 365 ja karkausvuosina 366 emme erehdy vähääkään, sillä kun ukko Clouis oli saanut oikeuden ampua yhden laukauksen päivässä, oli hän järjestänyt niin, että hän tappoi joka laukauksella joko jäniksen tai kaniinin.
Ja kun hän ei koskaan ampunut enempää eikä vähempää kuin mihin hänellä oli lupa, 365 laukausta tavallisina vuosina ja 366 karkausvuosina, tappoi hän tavallisina vuosina täsmälleen 183 jänistä ja 182 kaniinia, ja karkausvuosina 183 jänistä ja 183 kaniinia.
Hän eli näiden eläinten lihasta, joko hän sitten itse söi ne tai myi toisille. Nahat hän myi ja osti rahalla ruutia ja kuulia sekä pani loput säästöön.
Tämän lisäksi oli ukko Clouisilla kerran vuodessa erikoinen homma.
Siinä kivessä, johon hänen majansa nojasi, oli kalteva katon tapainen
päällys. Se saattoi korkeintaan olla kahdeksantoista jalan levyinen.
Kun pani jonkun esineen yläpäähän, liukui se hitaasti alapäähän asti.