Pitou huomasi Catherinen vilkaistessaan sivulle ja punastui.
Catherine kalpeni.
Tästä hetkestä alkaen merkitsi yleisharjoitus hänelle enemmän kuin kellekään muulle. Hän antoi miestensä ensin tehdä yksinkertaisia liikkeitä kivääreillä, ja jokainen liike tehtiin niin täsmällisesti, että hyvä-huudot täyttivät ilman.
Mutta samoin ei käynyt toisten kylien. He olivat velttoja ja epäsäännöllisiä. Toiset, joilla oli osaksi aseet ja jotka jo osasivat puoliksi temput, pelkäsivät jäävänsä vertailussa tappiolle; toiset tekivät liioitellen kaiken sen, niitä eilen olivat suorittaneet moitteettomasti. Tulos oli epätyydyttävä.
Mutta aseharjoituksista siirryttiin manööveriin. Ja tässä aikoi kersantti voittaa Pitoun.
Vanhemmuuden perustuksella piti kersantin saada johtaa, ja hänen tehtävänään oli saada nämä sataseitsemänkymmentä miestä yhtaikaa marssimaan ja tekemään liikkeensä. Siitä ei tullut mitään.
Miekka kainalossa ja uskollinen kypärä päässä Pitou katseli tätä hymyillen, niinkuin ainakin etevä henkilö.
Kun kersantti näki kolonnansa alkupään katoavan metsään, loppupään mennessä Haramontin tietä pitkin, kun hän näki eri ryhmien hajaantuvan eri tahoille, kun hän näki eri joukkojen sekaantuvan toisiinsa ja eksyvän johtajistaan, joutui hän perin ymmälle, ja hänen omat kaksikymmentä sotilastaan ilmaisivat paheksumistaan mutinalla.
Silloin kuului huuto haramontilaisten puolelta:
"Pitou! Pitou! Pitou!"
"Niin, niin, Pitou!" huusivat toisten kylien miehet, vimmoissaan omasta kykenemättömyydestään, josta he syyttivät opettajiaan.