"Tunsitteko siis minut?" kysyi Pitou ystävällisesti moittivalla äänellä.
"En ensiksi, mutta kyllä sitten myöhemmin."
"Mitä tarkoitatte tuolla: myöhemmin?"
"Ihminen on toisinaan hajamielinen, kävelee ajattelematta mitään, mutta ajattelee vasta myöhemmin."
"Se on kyllä totta."
Catherine vaikeni, Pitou samoin. Molemmilla oli siksi paljon ajateltavaa, että he eivät olisi voineet puhella oikein vapaasti.
"Te se siis olitte?" sanoi Catherine.
"Niin olin, neiti."
"Mitä siellä teitte? Olitteko piilossa?"
"Piilossako? En. Miksi olisin ollut piilossa?"