"Eikö olekin?"
"En todellakaan tiedä, mistä olette tällaisen hankkinut?"
"Ostin sen eilen eräältä mieheltä, joka jo kauan aikaa oli kaupannut sitä minulle sen tapauksen varalta, että lähtisitte sotaretkelle."
"Tämä on ihmeellinen, ihmeellinen!" sanoi kuningas tarkastellen tuntijan tavoin.
"Ja se sopii yllenne aivan varmaan yhtä hyvin kuin räätälinne tekemä liivi, sire."
"Niinkö arvelette?"
"Koettakaa."
Kuningas ei sanonut sanaakaan. Hän riisui itse yltään violetin takkinsa.
Kuningatar vapisi ilosta. Hän auttoi kuningasta laskemaan syrjään ritarikunnan merkit ja madame Campan kaiken muun.
Miekkansa kuningas otti itse vyöltään. Jos joku tänä hetkenä olisi katsellut kuningattaren kasvoja, olisi hän niillä huomannut sen riemuisan kirkkauden, minkä korkein onni synnyttää.