Ja tämän kuullessaan Pitou lähestyi Billotia, raivaten olkapäillään töykkien itselleen tietä ja ihastuneena tervehti Gilbertiä.
"Päivää, herra Gilbert", sanoi hän.
"Päivää, Pitou, päivää, ystäväni."
"Gilbert, Gilbert! Kuka hän on?" kysyi joukko.
"Näin vähäistä on maine!" ajatteli tohtori. "Villers-Colteretsissa olen hyvin tunnettu, mutta en Pariisissa!"
Hän laskeutui vaunuista ja läksi jalan astumaan. Nojautuen Billotin käsivarteen hän jatkoi rahvaan keskellä matkaansa.
Muutamin sanoin hän sitten kertoi maanviljelijälle käynnistään Versaillesissa, kuninkaan ja kuninkaallisen perheen suopeudesta. Muutaman minuutin ajan hän ylisti siihen määrään kuningasvaltaa, että tämä herkkä joukko kunnon ihmisiä, jotka vielä helposti olivat hyvien vaikutelmien alaisia, päästivät voimakkaan huudon; Eläköön kuningas! joka edelläkäypien rivien paisuttamana tavoitti vaunuissaan istuvan Ludvig XVI:n.
"Minun täytyy saada nähdä kuningas", huusi Billot innoissaan, "minun täytyy saada nähdä hänet aivan läheltä. Olen sitä varten lähtenyt matkalle. Tahdon arvostella häntä kasvojen mukaan. Kyllä heti paikalla näkee, kuka on kunnon mies. Lähestykäämme, lähestykäämme, tohtori Gilbert."
"Odottakaa", sanoi Gilbert, "se käy helposti päinsä, sillä näen
Beauvaun ajutantin etsivän jotakuta täältäpäin."
Ratsumies, joka kaikin tavoin koetti varovaisesti pujahdella väsyneen, mutta iloisella tuulella olevan väkijoukon läpi, pyrki Gilbertin jättämien vaunujen ovea kohden.