Louise aikoi vastata, kun linnan holvikäytävästä kuului ratsun töminää.
"Mitä nyt?" virkkoi Montalais lähestyen ikkunaa. "Pulska ritari, totisesti!"
"Voi, Raoul!" huudahti Louise, joka oli tehnyt saman liikkeen kuin ystävättärensäkin, ja vaaleten hän vapisevana lysähti keskeneräisen kirjeensä ääreen.
"Kerrassaan ketterä rakastaja!" kiusoitteli Montalais; "ja kyllä saapuikin otollisella hetkellä!"
"Peräydy, peräydy, minä pyydän!" sopersi Louise.
"Joutavia! Hän ei tunne minua; anna minun toki nähdä, mitä hän täällä tekee."
2.
Sanansaattaja.
Mademoiselle de Montalais oli oikeassa, nuori ritari oli komea mies.
Hän oli neljän- tai viidenkolmatta vanha, pitkä, solakka, ryhdikkäästi pitäen hartioillaan senaikuista somaa sotilasasua. Pitkät suppilomaiset saappaat peittivät jalkoja, joita mademoiselle de Montalaiskaan ei olisi hävennyt, jos olisi mieheksi pukeutunut. Toisella sirolla ja jäntevällä kädellään hän pysähdytti hevosensa keskelle pihaa ja toisella kohotti korkeatöyhtöistä hattua, joka varjosti vakavia, avomielisiä kasvonpiirteitä.