Kavioiden kopse oli herättänyt vartiosoturit hypähtämään jalkeille.
Nuori mies antoi erään heistä lähestyä, ja satulastaan kumartuen tulijaan päin hän ilmoitti selvällä ja täsmällisellä äänellä, joka aivan hyvin kuului nuorten tyttöjen ikkunaan:
"Sanoma hänen kuninkaalliselle korkeudelleen."
"Hei, hei!" huudahti henkivartija; "herra upseeri, täällä on sanansaattaja!"
Mutta kunnon sotamies tiesi hyvin, että mitään upseeria ei ollut tulossa, koska se ainoa, joka olisi voinut ilmestyä, oli jäänyt linnan takaosaan, missä hän asui pienessä kamarissa puutarhan laidassa. Hän kiirehtikin lisäämään:
"Herra aatelismies, upseerimme näkyy olevan kierroksella, mutta hänen poissaollessaan käydään tulonne ilmoittamassa herra de Saint-Remylle, hovimestarille."
"Herra de Saint-Remylle!" toisti ritari punehtuen.
"Tunnetteko hänet?"
"Tunnen hyvin… Antakaa hänelle tieto, minä pyydän, jotta käyntini esitetään mahdollisimman pian hänen korkeudelleen."
"Näkyy olevan kiireellinen asia", virkkoi kaartilainen kuin itsekseen puhuen, mutta toivoen saavansa vastauksen.