"Mutta teidän sietää päästä täysin selville Bastiljin nykyisestä hoidosta, monseigneur."
Baisemeaux astui kaapille ja otti sieltä jyhkeän tilikirjan. Aramis tarkkasi hänen liikkeitään jännittyneesti. Baisemeaux laski luetteloniteen pöydälle, selaili sitä hetkisen ja pysähtyi M-kirjaimen kohdalle.
"Katsokaa nyt esimerkiksi tuota", sanoi hän. "Martinier, tammikuu 1659. Martinier, kesäkuu 1660. Martinier, maaliskuu 1661. Häväistyslehtisiä, mazarinadeja j.n.e. Käsitättehän, että se on vain veruke; Mazarinin ivaamisesta ei ketään pidätetty teljettäväksi Bastiljiin. Ei, se miekkonen antoi itse ilmi tahalliset yrityksensä, vain päästäkseen tänne. Ja missä tarkoituksessa, monsieur? Saadakseen jälleen elellä meikäläisessä kolmen livren ruokahoidossa."
"Kolmen livren! Miesparka!"
"Niin, monseigneur, runoilijat kuuluvat viimeiseen luokkaan, pikkuporvarien ja kirjurien ruokakuntaan; mutta, kuten sanoin, juuri heille minä suon hauskimpia yllätyksiä."
Aramis käänteli koneellisesti luettelon lehtiä ja luki edelleen, näköjään tuntematta mitään harrastusta silmiinsä sattuvia nimiä kohtaan.
"Vuonna 1661 näette yleisnumeron nousseen kahdeksaankymmeneen", virkkoi
Baisemeaux; "sama määrä vankeja oli vuonna 1659."
"Kah, Seldon!" sanoi Aramis; "sen nimen luulen tuntevani. Ettekö juuri te kerran maininnut häntä nuorena miehenä…"
"Niin, niin, ylioppilasrukka, joka sepitti… miksi taas sanotaankaan kahta latinankielistä säettä, jotka liittyvät yhteen?"
"Tarkoitatteko distikonia?"