"Päätelmä on selvä."
"Mitä siis itse ajattelettekaan esityksestäni? Sanokaa."
"Te toitte nämä rahat sen johdosta, että tiesitte minun olevan pulassa.
Oi, älkää kieltäkö. Käsitän sen selkeästi. Enkö tunne sydäntänne?"
"No niin, jos tunnette sydämeni, niin huomaatte, että juuri sen tarjoan teille."
"Olin siis oikeassa!" huudahti Fouquet. "Voi, madame, en tosiaan ole koskaan antanut teille oikeutta loukata minua tällä tavoin!"
"Loukata teitä!" lausui rouva de Bellière kalveten. "Omituista inhimillistä herkkätuntoisuutta! Olettehan vakuuttanut rakastavanne minua? Olettehan sen rakkauden nojalla pyytänyt mainettani, kunniaani? Ja tarjotessani rahojani te kieltäydytte?"
"Hyvä markiisitar, te olette ollut vapaa varjelemaan mitä sanotte maineeksenne ja kunniaksenne. Jättäkää minulle omasta kohdastani sama vapaus. Jättäkää minut syöksymään häviöön, sortumaan niiden vihamielisten pyrkimysten painoon, jotka minua saartavat, tekemieni virheitten ja oman katumuksenikin raskautukseen; mutta taivaan tähden älkää musertako minua tällä viimeisellä iskulla, markiisitar!"
"Teiltä vastikään puuttui selvänäköisyyttä, herra Fouquet", huomautti toinen.
"Mahdollista kyllä, madame."
"Ja nyt ette ymmärrä sydämen kieltä."