"Olen rakastanut teitä jo kauan, kuulkaa. Naisilla on väärä hienotunteisuutensa kuten miehilläkin; minua on hallinnut kiihkeä rakkaus, mutta sen täyttä voimaa en ole tahtonut teille ilmaista."
"Oi!" huudahti Fouquet liittäen kätensä ristiin.
"No, nyt siis sanon sen teille. Te olette pyytänyt rakkauttani polvillanne, ja minä kielsin; olin sokea kuten tekin äsken. Nyt sen tarjoan."
"Niin, mutta ainoastaan itse tunteen!"
"Rakkauteni, itseni, elämäni! Kaikki, kaikki, kaikki!"
"Voi, hyvä Jumala!" huudahti Fouquet huumaantuneena.
"Otatteko vastaan?"
"Te rusennatte minut onneni ylenpalttisuudella!"
"Oletteko onnellinen — sanokaa, sanokaa… jos minä tulen omaksenne, kokonaan omaksenne?"
"Se on ylin auvo!"