"Kuulehan", hän sanoi, "ja ole nyt avomielinen."
"Kuten aina."
"Hyvä! Sinä tiedät, että olimme jo huomanneet jotakin erikoista tuon suuriluuloisen Buckinghamin oleskellessa täällä."
"Oh, monseigneur, älkää lausuko moitteen sanaa Madamesta, tai lähden heti tieheni! Mitä! Ihan järjestelmällisestikö te… epäilisitte…?"
"Ei, ei, chevalier, enhän epäile Madamea; mutta kuitenkin… näen… tulen verranneeksi…"
"Buckingham oli mieletön!"
"Oli kyllä, mutta vasta sinä avasit silmäni käsittämään hänen mielettömyytensä."
"En toki", väitti junkkari vilkkaasti; "minähän en tiennyt silmiänne avata, vaan de Guiche. Älkäämme sotkeutuko asiasta!" Ja hän puhkesi käheään nauruun, joka muistutti käärmeen sihinää.
"Niin, niin tosiaan… sinä virkoit pikku vihjauksen, mutta Guiche osoittausi mustasukkaisemmaksi."
"Sen uskon", jatkoi junkkari samaan tapaan; "hän taisteli kodin ja konnun puolesta."