"Minä taasen, de Guiche", virkahti Raoul, "annan sinulle aivan vastakkaisen neuvon."
"Minkä, veikkonen?"
"Että nouset ratsun selkään ja lähdet jonnekin tiluksillesi; sinne saavuttuasi voit kyllä noudattaa junkkarin neuvoa, nukkua niin kauan ja niin rauhallisesti kuin vain mielesi tekee."
"Mitä! Lähteäkö pois?" huudahti junkkari teeskennellen hämmästystä; "ja miksi de Guichen pitäisi lähteä?"
"Koska — ja juuri te ette voi olla siitä tietämätön — koska kaikki jo puhuvat selkkauksesta, joka kuuluu sattuneen Monsieurin ja de Guichen kesken."
De Guiche kalpeni.
"Eihän toki", vastasi junkkari, "ei millään muotoa; te olette saanut vääriä tietoja, herra de Bragelonne."
"Minulla on päin vastoin varsin tarkat tiedot, monsieur", vastasi
Raoul, "ja de Guichelle antamani neuvo lähtee ystävän sydämestä."
Tämän väittelyn aikana de Guiche hiukan säikähtyneenä katseli vuoroin kumpaakin neuvonantajaansa. Hän tunsi sielussaan, että tällä hetkellä pelattiin hänen koko loppuelämälleen tärkeätä peliä.
"Eikö niin", kääntyi junkkari kysymään itse kreiviltä, "eikö niin, de Guiche, että kohtaus ei ollut niin myrskyisä kuin herra varakreivi näkyy ajattelevan, hän kun muuten ei ollutkaan saapuvilla?"