"Sittenpä en enää pidäkään sinua huimapäänä, hyvä ystävä, vaan hupsuna, jos sallit minun arvostella niin."
"Millä perusteella hupsuna?"
"No, oletko ihan varma siitä — vastaappas nyt suoraan — että sinä et toivo itsellesi mitään häneltä, jota rakastat?"
"Oh, kyllä, ihan varma."
"Niin ollen rakastakin häntä loitommalta."
"Mitä! Vetäytyisinkö sivulle?"
"Kaiketi sinun sopii niin tehdä: mitä väliä on läsnä- tai poissaololla, kun kerran et tavoittele häneltä mitään? Rakasta muotokuvaa, rakasta muistoa."
"Raoul!"
"Rakasta varjoa, ihastele mielikuvaa, — rakasta rakkautta, antaen ihanteellesi nimen. Ah, sinä käännät pois pääsi? Ja palvelijasi tulevat, — en sano enää mitään. Luota kuitenkin minuun myötä- ja vastoinkäymisessä, de Guiche."
"Pardieu, sinut otankin aina lukuun kunnon ystävänä."