Ei ollut kylliksi kauan siitä, kun kuningas ja Madame olivat eronneet, jotta nämä tuhat asiaa olisivat johtuneet niistä kolmestatuhannesta, jotka he olivat toisilleen virkkaneet Valvinsin ja Fontainebleaun välisellä tiellä. Kirjelmän sekavuus ja hätäisyys tuottikin kuninkaalle paljon päänvaivaa. Suorittuaan hiukan ulkoasuaan hän lähti käymään Madamen luona. Prinsessa ei ollut tahtonut näyttää odottavansa häntä, vaan oli mennyt alas puutarhaan kaikkine naisineen. Kuullessaan Madamen lähteneen huoneistaan kävelylle kuningas kokosi kaikki lähettyvillä olevat hovimiehet ja käski heidän tulla mukanaan puutarhaan.
Madame pyydysteli perhosia suurella auringonkukkain ja värihernepensaiden reunustamalla ruohokentällä. Kääntyneenä selin lehtimajaan ja katsellen rohkeimpien ja nuorimpien hovineitojensa juoksentelua hän odotti hyvin kärsimättömästi kuningasta, jolle oli tämän kohtauksen määrännyt. Useiden askelten narskuminen hiekalla sai hänet kääntymään. Ludvig XIV oli avopäin; hän oli kepillään sivaltanut maahan riikinkukko-perhosen, jonka herra de Saint-Aignan korjasi nurmelta pökertyneenä.
"Näette, Madame", virkkoi kuningas lähestyen, "että minäkin pyydän teille perhosia. Messieurs", hän jatkoi seurueeseensa kääntyen, "tuokoon nyt samoin jokainen näille naisille perhosen."
Tämä merkitsi, että kaikkien tuli vetäytyä loitommalle. Siitä syntyi varsin hullunkurinen näytelmä. Vanhat ja nuoret hovilaiset, pyylevät herrasmiehet ja hoikat keikarit säntäsivät keppi pystyssä kaahaamaan perhosia niin innokkaasti, että monet menettivät hattunsa hyökätessään hosumaan myrttejä ja värihernepensaita kuin ne olisivat olleet espanjalaisia. Kuningas tarjosi Madamelle kätensä ja valitsi tähystyspaikaksi sammalkattoisen penkin; jonkun puutarhurin kaino nero oli siinä sovittanut runollista haaveellisuutta ajan ankaraan kuosiin, yrittäen silloisen tarhuritaidon kaavamaisuuteen mukailla paimenmajaa. Tämä intialaisen krassin ja köynnösruusujen somistama katos suojasi selkänojatonta penkkiä sillä tavoin, että katselijat saattoivat eristettyinä ruohokentän keskellä nähdä kaikille tahoille ja pysyä muiden näkyvissä, kenenkään kykenemättä lähestymään huomaamattomiksi kuuntelijoiksi. Mieluisalta istuimelta, jolle kahdenkeskisen kohtauksen harrastajat olivat sijoittuneet, kuningas antoi rohkaisevan viittauksen pyydystäjille; sitten hän kääntyi ikäänkuin keskustelemaan Madamen kanssa perhosesta, joka neulalla lävistettynä oli kiinnitetty hänen hattuunsa.
"Eikö meidän olekin hyvä puhella tässä?" kysyi hän.
"On kyllä, sire, sillä minun tarvitsi saada teidät ainoaksi kuulijaksi, mutta kaikkien näkyvissä pysyen."
"Niin minunkin", vastasi Ludvig.
"Kirjelappuni kaiketi ihmetytti teitä!"
"Pelästytti! Mutta se, mitä minulla on teille sanottavaa, on vielä tärkeämpää."
"Eihän toki! Monsieur on sulkenut minulta ovensa."