Kuningas ja Madame asettuivat sivulle, antaakseen kaleesien, peitsimiesten ja kuriirien kulkea ohi. Vapautuessaan hovitapojen painostuksesta monet nuoret ritarit päästivät hevosensa valtoimiksi ja karauttivat vaunujen perään, joissa hovineidot istuivat viehkeinä kuin Dianan seuraimmet, ja nauraen, lörpötellen ja hälisten loittoni tämä vilkas nuoriso. Kuningas ja Madame antoivat hevostensa kulkea käyden.
Hänen majesteettinsa ja prinsessan takana, mutta kunnioittavan matkan päässä, tulivat vakavat hovimiehet tai ne, jotka halusivat pysytellä kuninkaan tavattavissa ja näkyvissä; he hillitsivät kärsimättömien hevostensa kulkua kuninkaan ja Madamen ratsujen mukaan ja antautuivat siihen mieluisaan nautintoon, jota tuottaa hienostuneiden miesten säädyllinen tapa epälukuisten ilkeiden letkautusten sievässä sommittelussa lähimmäisensä tiliin. Pienissä varovissa naurahduksissa, kohteliaan hillityssä hilpeydessä ei säästelty poissaolevaa Monsieur-parkaa. Sensijaan sääliteltiin de Guichen kohtaloa, joka todella olikin niin surkuteltava, että se herätti vilpitöntä osanottoa. Sillävälin olivat sitten kuningas ja Madame saaneet hevosensa virmaan kuntoon ja sataan kertaan toistettuaan kaikki, mitä heitä puhutteluttavat hovimiehet heille sovittivat suuhun, he päästivät ratsunsa pikku laukkaan, ja silloin lehtokäytävät syvällä metsässä tömisivät koko ratsujoukon kavioiden kopseesta. Supatetut huomautukset, luottamukselliset keskustelut, salamyhkäisellä äänenpainolla lausutut vihjaukset muuttuivat remuavaksi huhuiluksi, ja naurun ja huudon hälinä levisi koko kulkueeseen. Harakat ja hohkanärhet pakenivat kimakasti kirkuen aaltoileviin holveihin, käki keskeytti yksitoikkoisen valituksensa metsän uumenissa, peipposet ja tiaiset pyrähtelivät parvina tiehensä, ja peurat, kauriit ja sarvaat loikkivat pelästyneinä tiheikköjen suojaan. Ennen tätä joukkoa, joka laahuksen tavoin levitti tielleen melua ja loistetta, ehti linnalle niin sanoaksemme sen oma kaiku. Kuningas ja Madame ratsastivat kaupunkiin kaiken kansan hurratessa. Prinsessa Henriette kiirehti etsimään puolisoaan. Hän käsitti vaistomaisesti, että prinssi oli liian kauan jäänyt osattomaksi hänen hauskuttelustaan. Ludvig läksi kuningattarien luo; hän tiesi olevansa velvollinen hyvittämään näitä pitkästä poissaolostaan — toista etenkin.
Mutta Madamea ei otettu vastaan Monsieurin asunnossa. Hänelle vastattiin, että herttua nukkui.
Ja sensijaan että olisi kohdannut aina hymyilevän Maria Teresian tapasi kuningas parvekkeella äitinsä, joka oli pitänyt varalla hänen tuloaan ja nyt kiirehti vastaan, tarttui hänen käteensä ja vei hänet luokseen. Mitä he haastelivat tai oikeammin mitä leskikuningatar sanoi Ludvig XIV:lle, sitä ei kellekään kerrottu. Mutta sen saattoi ympäristö arvatakin kuninkaan äkäisestä katsannosta, jolloin hän puhelun päätyttyä palasi äitinsä luota.
Ja kun meidän asiamme on tulkita kaikkea ja ilmaista tulkitsemisemme lukijalle, laiminlöisimme velvollisuutemme, jos jättäisimme hänet tietämättömäksi tämän keskustelun tuloksesta, joka toivoaksemme ilmeneekin riittävän selkeästi seuraavasta luvusta.
111.
Perhospyynti.
Palatessaan huoneisiinsa, antaakseen muutamia määräyksiä ja kootakseen ajatuksiaan, kuningas löysi pukeutumispöydältään pienen kirjelapun, jonka käsiala näytti muunnetulta.
Hän avasi sen ja luki:
"Tulkaa pian, minulla on tuhat asiaa teille sanottavana."