"Hyvä Jumala!"
"Ja minä taivun siihen."
"No, sanokaa, mikä se koettelemus on."
"Ero!"
"Oi, vieläkö puhutte siitä häijystä aikeesta?"
"Minä vakuutan, sire, etten ole sitä tehnyt kiivaasti taistelematta itseäni vastaan… Uskokaa minua, sire, minun täytyy palata Englantiin."
"Oi, ei koskaan, ei koskaan, minä en salli, että lähdette Ranskasta!" huudahti kuningas.
"Eikä kuitenkaan", virkkoi Madame teeskennellen lempeätä ja surumielistä lujuutta, "mikään ole välttämättömämpää, sire, — ja lisäksi olen nyt varma siitä, että se on äitinne tahto."
"Tahto!" kivahti kuningas. "Oi, rakas kälyseni, siinäpä lausuitte merkillisen sanan minun kuullakseni!"
"Mutta", vastasi madame Henriette hymyillen, "ettekö sitten ilomielin noudata hyvän äidin tahtoa?"