"Ihan varmaan. Näettehän, että hän on päästänyt kaikki ohitseen, jotta hänen vikaansa ei huomattaisi."
"No, sittenpä hän ei juokse niin virmasti kuin Dafne eikä pääse pakoon
Apollolta."
"Henriette! Henriette!" huudahti kuningas nyreästi; "te olette tosiaan etsinyt minulle hovineitosistanne virheellisimmän."
"Niin, mutta hän on hovineitojani, — ottakaa se huomioon."
"Kyllä, mutta mitä tahdotte sillä sanoa?"
"Käydäksenne tätä uutta sulotarta katsomassa ette voi olla tulematta minun huoneisiini; ja kun sopivaisuus kieltää teitä erityisesti osoittamasta sydämenne hehkua jumalattarellenne, niin teidän on pakko tapailla häntä minun seurassani, puhutella minua hänelle haastaessanne. Tahdon kertakaikkiaan sanoa, että mustasukkaiset ovat silloin väärässä, jos luulevat teidän saapuvan luokseni minun tähteni, kun te tulettekin sinne tapaamaan neiti de la Vallièrea."
"Joka ontuu."
"Juuri hiukan."
"Joka ei koskaan avaa suutansa."
"Mutta avatessaan näyttää mitä ihanimman hammasrivin."