"Voi, täytyy kaiketi, sillä meidäthän eroitetaan."
"Niin", virkahti madame Henriette, "tässä tosiaan tuodaan meille neiti de Tonnay-Charenten loistokorentoa, ja oikein torvella toitottaen, niinkuin suurilla metsästäjillä on tapana."
"Asia on siis lopullisesti sovittu: tänä iltana kävelyretkellä ollessamme pujahdan metsään, tavatakseni la Vallièren ilman teitä…"
"Niin, minä kyllä otan huolekseni, että hän joutuu erilleen muista."
"Oivallista! Saarran hänet siten kumppaniensa keskeltä ja sinkautan ensimmäisen vasaman."
"Ampukaa taitavasti", varoitti Madame hymyillen, "älkää sivulle sydämestä."
Ja prinsessa sanoi kuninkaalle hyvästi, lähtien hilpeätä joukkoa vastaan, joka riemusaatossa kantoi metsästyksen kuningattareksi korotettua hovineitoa monin juhlamenoin ja kaikkien kurkkujen koettaessa parhaansa mukaan jäljitellä kunniasoiton torventoitotusta.
113.
Vuodenaikojen tanssikuvaelma.
Kello viiden tienoissa noustuaan päivällispöydästä kuningas meni työhuoneeseensa, missä vaatturit odottivat häntä koetellakseen viimeisen kerran sitä kuuluisaa Kevään pukua, jonka sommitteleminen oli vaatinut ylettömästi mielikuvitusta ja päänvaivaa hovin piirtäjiltä ja koristetaiteilijoilta. Itse balettiin oli jo jokainen osanottaja harjoitellut kuntoon esiintymistapansa ja tanssiaskeleensa. Mutta kuningas oli päättänyt toimittaa tämän tanssikuvaelman esitetyksi yllätyksenä. Selvittyään juhla-asuaan koskeneesta neuvottelusta hän kutsutti luokseen molemmat juhlamenojen ohjaajat, Villeroyn ja Saint-Aignanin. Nämä selittivät, että oltiin valmiita aloittamaan milloin vain saataisiin määräys, mutta tämä tietenkin edellytti kaunista iltaruskoa ja selkeätä yötä.