Kuningas avasi ikkunan; auringon kultahohde tulvi taivaanrannalta metsän aukeamista, ja lumivalkoisena näyttäysi jo kuu taivaalla. Ei karettakaan näkynyt lammikon vihreässä kalvossa; itse joutsenetkin lepäsivät kokoonlasketuin siivin kuin alukset ankkurissa ja näyttivät tenhoutuneilta ihanan illan lenseydestä, veden raikkaudesta ja luonnon rauhaisasta hiljaisuudesta. Tätä viehättävää näkyä ihasteltuaan kuningas antoi hovimestariensa haluaman määräyksen. Ja jotta se voitaisiin toteuttaa oikein kuninkaallisesti Ludvig asetti heidän vastattavakseen vielä tärkeän kysymyksen:
"Onko teillä käyttövaroja?"
"Olemme sopineet herra Colbertin kanssa, sire", vastasi Saint-Aignan.
"Ahaa, hyvä on."
"Niin, sire, ja herra Colbert ilmoitti saapuvansa teidän majesteettinne puheille heti kun teidän majesteettinne lausuisi tahtovanne juhlan alkavaksi."
"Tulkoon hän siis nyt."
Tuskin oli kuningas lausunut Colbertin nimen, kun hän ilmestyikin huoneeseen ikäänkuin olisi ovella kuunnellut keskustelua.
"Kah, parahiksi, herra Colbert", tervehti Ludvig. "Menkää siis paikoillenne, hyvät herrat!"
Saint-Aignan ja Villeroy poistuivat. Kuningas istuutui lepotuoliin ikkunan luo.
"Balettini esitetään tänä iltana, herra Colbert", aloitti hän.
"Huomenna minun on siis maksettava ne laskut, sire?"