"Kreivi de Guiche on täällä."
"Täällä?" toisti kuningas kulmakarvojaan kohauttaen; "täällä?…
Oletteko varma siitä?…"
"Täydessä balettiasussaan, sire."
Kuningas tunsi punehduksen nousevan poskipäihinsä. "Teidän on täytynyt erehtyä", sanoi hän.
"Niin vähän, sire, että jos teidän majesteettinne katsahtaa oikealle, näette kreivin odottavan."
Ludvig käännähti tälle suunnalle ja tosiaankin näki de Guichen siellä loistokkaassa Vertumnus-puvussaan odottavan hänen silmäystänsä, saadakseen puhutella häntä. Jätämme taitavampain tehtäväksi kuvata kuninkaan hämmästystä, Orléansin herttuan seuhtomista aitiossaan, katsomon supinaa ja päänpudistuksia, Madamen omituista hätkähdystä, kun hän aivan vastoin arveluansa näki miehen, jolle alkuperäisen suunnitelman mukaan kuului hänen tanssikumppaninsa osa, hänen esiintyessään Pomonana.
Kuningas jäi seisomaan avosuin, tuijottaen kreiviin. Tämä lähestyi ja virkkoi kunnioittavasti kumartaen:
"Sire, teidän majesteettinne nöyrin palvelija tulee täten suorittamaan tehtäväänsä tänä päivänä niinkuin hän on ollut taistelupäivinäkin paikallaan. Jos Hedelmäin tanssi jäisi pois, niin teidän majesteettinne menettäisi baletin viehättävimmän kohtauksen, jossa kuninkaan kauneus, taito ja soreus saavat parhaan esiintymistilaisuuden. Sellaista vahinkoa en ole voinut ottaa vastuulleni; olen jättänyt vuokratilalliseni, rientäen ruhtinaani avuksi."
Sanat sattuivat harkitun kaunopuheisina ja luontevasti lausuttuina kuninkaan korvaan. Häntä miellytti kreivin imartelu yhtä paljon kuin ihmetytti hänen rohkeutensa. Hän tyytyi vastaamaan; "En ollut kutsunut teitä takaisin, kreivi."
"Mutta teidän majesteettinne ei myöskään ollut käskenyt minun jäädä."