"Hän ei sano mitään", tokaisi Montalais, "niin että vain Athénais yksin tietää, mitä neiti de Tonnay-Charente unelmoitsee."
"Sh!" varoitti neiti de la Vallière; "kuulen tuolta askeleita. Hei, pian, pian tuonne kaislikkoon!" esitti Montalais; "paina pääsi alas sinä, Athénais, joka olet niin pitkä."
Neiti de Tonnay-Charente todella noudatti tätä varokeinoa ja melkein samassa lähestyi kaksi aatelismiestä, jotka pää kumarassa kävelivät käsikoukussa rantapolun hienolla hiekalla. Neitoset lyyhistyivät lymyyn.
"Se on herra de Guiche", kuiskasi Montalais neiti de Tonnay-Charenten korvaan.
"Varakreivi de Bragelonne", supatti tämä la Vallièrelle.
Nuoret miehet haastelivat vilkkaasti keskenään.
"Täällä hän oli vastikään", virkkoi kreivi. "Jos olisin vain nähnyt hänet, niin voisin luulla kohdanneeni ilmestyksen; mutta minä puhuttelinkin."
"Olet siis varma?"
"Ehdottomasti; mutta kenties peloitin hänetkin."
"Kuinka niin?"