"La Vallière surkutteli juuri äsken herra de Guichea", sanoi Athénais: "eiköhän voisi löytää selitystä tähän välinpitämättömyyteen toista kohtaan siitä säälistä, jota toinen hänessä herättää?"
"Murjokaa minua, mesdemoiselles", huokasi la Vallière, "runnelkaa vain sydäntäni, kun ette minua ymmärrä."
"Oi, oi!" vastasi Montalais, "pahastusta, murhetta, kyyneleitä! Mehän laskemme leikkiä, Louise, ja vakuutan sinulle, ettemme sentään ole sellaisia hirviöitä kuin luulet. Katso Athénais ylpeätä, joksi häntä nimitetään; hän ei tosin rakasta herra de Montespania, mutta hän joutuisi epätoivoon, jos herra de Montespan ei rakastaisi häntä… Katso minua, joka leikittelen herra Malicornen kanssa, ja kuitenkin tuo pilkkaamani Malicorne-poloinen tietää hyvin, milloin hänen sopii nostaa käteni huulilleen. Eikähän vanhin meistä ole vielä kahtakymmentä täyttänyt… millainen tulevaisuus meitä odottaakaan!"
"Hupsuja, hupsujahan te olette!" jupisi Louise.
"Totta kyllä", sanoi Montalais, "ja sinä yksin olet puhunut viisauden sanoja."
"Varmasti!"
"Myönnetään", lausui Athénais. "Onko siis ihan totta, että sinä et rakasta herra de Bragelonne-parkaa?"
"Kenties Louise ei vielä ole asiasta oikein varma", arveli Montalais. "Mutta kuulehan kumminkin, Athénais: jos herra de Bragelonne tulee vapaaksi, niin annan sinulle ystävättären neuvon."
"Minkälaisen?"
"Että katsoisit hyvin eteesi, ennen kuin päätät herra de Montespanin suhteen."