"Oi, varmastikin hyvä aatos!" sanoi neiti de Tonnay-Charente.
"Montalais kaiketi on yhtä pahasti hämmennyksissään kuin toisetkin?"
"Vähemmän, sillä hän ei puhunut niin paljon kuin la Vallière ja minä."
"Samantekevää, hän kyllä silti auttaa teitä pikku valheella."
"Kyllä, etenkin jos hänelle saa sanoa, että Madame armollisesti esiintyy puolellani."
"Hyvä; minä luulen löytäneeni apukeinon, lapsukainen."
"Se on onnellista!"
"Te vain sanotte kolmisin aivan hyvin tienneenne, että kuningas seisoi sen puun tai pensaan takana, mikä se nyt olikaan, ja että herra de Saint-Aignan oli hänellä seuralaisena."
"Kyllä, Madame."
"Sillä pitäähän teidän ottaa lukuun sekin, Athénais, että Saint-Aignan tahtoo käyttää edukseen muutamia hyvin imartelevia sanoja, joita te kuulutte hänestä lausuneen."