"Kas, madame, siinähän näette, että puheemme kuultiin, kun kerran
Saint-Aignan tarttuu minun sanoihini!" huudahti Athénais.
Madame huomasi olleensa ajattelematon; hän puraisi huultansa ja kiirehti huomauttamaan:
"Hoo, tiedättehän, millainen Saint-Aignan on! Kuninkaan suosio saattaa hänet hupsuksi, ja hän lörpöttelee ristiin rastiin, useinkin sepittäen omasta päästään. Siitä ei muuten olekaan kysymys. On ratkaistava, onko kuningas kuullut vai eikö."
"No niin, Madame, hän on kuullut!" äännähti Athénais toivottomasti.
"Niinpä menetelkää kuten sanoin: väittäkää lujasti, että te kaikki kolme — kuuletteko, kaikki kolme, sillä jos yhtä epäillään, ei toisiakaan uskota — tiesitte kuninkaan ja herra de Saint-Aignanin läsnäolon ja tahdoitte hiukan huvitella kuuntelijain kustannuksella."
"Oi, Madame, kuninkaan kustannuksella! Sitä emme ikinä uskaltaisi sanoa."
"Mutta sehän oli ihan viatonta leikkisyyttä ja täysin luvallista naisille, joita miehet yrittävät yllättää. Sillä tavoin selviää kaikki hyvin. Montalais on laskenut leikkiä Malicornesta, te Saint-Aignanista, la Vallière…"
"Hän oikein tahtoisikin ottaa sanansa takaisin!"
"Oletteko varma siitä?"
"Oh, kyllä, sen takaan."