Mutta Madame seisoi jo haaveisiin vaipuneena, yhtä liikuttuneena kuin nuori mieskin, ja käänsi hetkeksi päänsä pois, kuten tämä vähän aikaisemmin oli salannut ilmettään.
"Rakastatte siis minua hyvin suuresti?" kysyi hän hetkisen vaitiolon jälkeen.
"Voi, mielettömästi! Kuollakseni, kuten sanoin. Kuolemaan asti, siitä huolimatta, häädättekö minut pois vai kuunteletteko minua vielä."
"Se on siis toivoton tauti", sanoi Madame nyt hilpeästi, "sairaus, johon on käytettävä vain lieventäviä lääkkeitä. Kas niin, antakaa minulle kätenne… Sehän on jääkylmä!"
De Guiche polvistui ja tyytymättä vain toiseen nosti Madamen molemmat polttavat kädet huulilleen.
"No, rakastakaa minua sitten", myöntyi prinsessa, "koska ei voi toisin olla."
Ja hän puristi melkein huomaamattomasti toisen sormia, täten kohottaen hänet maasta puolittain kuin kuningatar, puolittain kuin sen olisi rakastajatar tehnyt.
De Guichen koko ruumista värisytti.
Madame tunsi vavistuksen nuoren miehen sormissa ja käsitti, että tämä todella rakasti häntä.
"Käsivartenne, kreivi", pyysi hän. "Palatkaamme."