"Jos tuntisin onnenne, johon viittaatte", virkkoi hän, "niin ehkä pelkäisin teidän joutuvan epäsuosioon; mutta te pidätte minua todellisena ystävänänne, nimittäin vain onnettomuudessa hyvänä apuna. Se on jo paljon ja kallisarvoista, sen tiedän; mutta minulla on tosiaan oikeus pyytää teitä aika-ajoin uskomaan minulle onnellisiakin kokemuksianne, joihin tiedätte minun ottavan hartaammin osaa kuin jos ne sattuisivat minulle itselleni."
"Hyvä kirkkoruhtinas", nauroi Fouquet, "minun salaisuuteni ovat liian lihallisia, uskoakseni niitä piispalle, olkoon hän kuinkakin maailmallinen."
"Pyh! Ripityksenä?"
"Oh, minä punastelisin liikaa, jos te olisitte rippi-isäni!" Ja Fouquet huokasi.
Aramis katseli häntä jälleen ilmaisematta ajatuksiaan muulla tavoin kuin mykällä hymyllään.
"Kyllähän varovaisuus on suuri hyve", virkkoi hän sitten.
"Hiljaa!" varoitti Fouquet. "Myrkyllinen matelija on nyt tuntenut minut ja tulee tänne päin."
"Colbert?"
"Niin; väistykää syrjään, hyvä d'Herblay, — en tahdo, että se myyrä näkee teidät seurassani. Hänessä syntyisi nurjaa mieltä teitä kohtaan."
Aramis puristi hänen kättänsä.