"Oh", virkkoi Colbert ilkeästi, "te osoitatte suopeutta… Me olemme köyhiä, me kuninkaan väki, eikä Fontainebleau ole Vauxin linnaan verrattavissa."
"Totta kyllä", myönsi Fouquet, joka tyyneydellään hallitsi kaikkia läsnäolijoita.
"Minkäpä sille voi, monseigneur", jatkoi Colbert. "Olemme puuhanneet vähäisten varojemme mukaisesti."
Fouquet teki hyväksyvän liikkeen.
"Mutta", pitkitti Colbert, "teidän loistonne arvoista, monseigneur, olisi tarjota hänen majesteetilleen juhla ihmeellisissä puutarhoissanne… noissa puutarhoissa, jotka ovat teille maksaneet kuusikymmentä miljoonaa."
"Kuusikymmentäkaksi", oikaisi Fouquet.
"Sitä paremmalla syyllä", tarrasi Colbert. "Se olisi tosiaan suurellista."
"Mutta luuletteko, monsieur", kysyi Fouquet, "että kuningas suvaitsisi ottaa kutsuni vastaan?"
"Kah, sitä en epäile", vakuutti Colbert innokkaasti; "menenpä siitä takuuseenkin."
"Olette hyvin ystävällinen", sanoi Fouquet. "Voin siis luottaa kannatukseenne?"