"Nimen, jonka täytyy teille todistaa, herra yli-intendentti, että tietäen niin hyvin teidän asianne minun täytyy olla hyvin selvillä myöskin muiden toimista. Menkää mielistelemään pikku la Vallièrea."
"Käyn kenen luona vain haluatte", vastasi Fouquet, paratiisi sydämessään.
"No, no, astukaahan jo takaisin maan päälle, te seitsemännen taivaan matkalainen", hillitsi Aramis. "Tuossa tulee herra Colbert. Kas, hänen joukkonsa näkyy lukiessamme karttuneen. Ne ympäröivät häntä, ylistävät ja onnittelevat; ehdottomasti hän on mahtimies."
Colbert todellakin lähestyi kaikkien puutarhaan vielä jääneiden hovimiesten saattamana, ja jokainen kehui häntä juhlan järjestelystä, niin että hän ihan haljetakseen pöhistyi.
"Jos Lafontaine olisi saapuvilla", huomautti Fouquet hymyillen, "niin tässäpä hänellä olisi oiva tilaisuus lukea satunsa Sammakosta, joka tahtoi pullistautua härän kokoiseksi."
Colbert saapui häikäisevässä valokehässä; Fouquet odotti häntä tyynenä, keveän ivallinen hymy huulillaan. Colbert myhäili hänelle. Jo neljännestunti sitten oli hän huomannut vihollisensa ja lähestyi kierrellen. Colbertin hymy ennusti jotakin uutta vihamielisyyttä.
"Ohoh", kuiskasi Aramis hiljaa yli-intendentille, "se hylky aikoo pyytää teiltä vielä muutamia miljoonia ilotulitustensa ja värillisten lyhtyjensä maksamiseksi."
Colbert tervehti ensimmäisenä, koettaen tehdä sävynsä kunnioittavaksi.
Fouquet vain hiukan nyökäytti päätänsä.
"No, monseigneur", kysyi Colbert, "mitä sanovat silmänne? Onko meillä hyvää aistia?"
"Erinomaisesti", vastasi Fouquet, ilmaisematta sanoissaan vähäisintäkään ivaa.