Kello oli kaksi, kun Fouquet lausui hyvästelynsä, ja kuningas meni vuoteeseensa hiukan levottomana ja hämillään rahaministerin verhotusta opetuksesta. Runsaasti puoli tuntia hän ajatuksissaan kertasi koko juhlallisuuksien järjestelyä — korukirjauksia, upeita verhokankaita, ateriain ruokalistoja, riemukaarten sommittelua, juhlavalaistusten ja ilotulitusten käyttöä sekä mitä kaikkea muuta virkamies Colbert oli saanut toimeen. Seurauksena oli, että kuningas johtaessaan mieleensä viime viikon hauskutukset löysikin muutamia puutteellisuuksia juhlissaan.
Näin oli Fouquet kohteliaisuudellaan, herttaisuudellaan ja jalomielisyydellään saanut nirhaistuksi Colbertiin syvemmän naarmun kuin tämä koskaan oli vastustajalleen tuottanut pahuudellaan ja hellittämättömällä vihallaan.
122.
Fontainebleau toisella aamutunnilla.
Kuten sanottu, Saint-Aignanin kreivi oli lähtenyt kuninkaan kammiosta samalla hetkellä kun yli-intendentti saapui sinne. Hänelle oli uskottu tärkeä tehtävä, ja niinpä hän tahtoikin käyttää aikaansa mahdollisimman hyvin. Tämä mies, jonka olemme esitelleet kuninkaan ystävänä, oli erikoinen lajiansa, — niitä sen ajan merkillepantavia hovilaisia, joiden valppaus ja nokkeluus saattoivat varjoon jokaisen entisen ja tulevaisen suosikin, ja säntillisyydellään hän voitti Dangeaun matelevaisuuden. Mutta Dangeau ei ollutkaan kuninkaan suosikki, vaan suvaittu liehittelijä-kätyri.
Saint-Aignan pohti nyt pikaisesti asemaa ja tuli ajatelleeksi, että alustavat tiedot varmaankin saisi parhaiten de Guichelta, ja hän kiirehti etsimään kreiviä.
De Guiche ei ollutkaan palannut huoneisiinsa, kuten olisi voinut luulla hänen käännyttyään linnan sivurakennuksen kulmasta, ja Saint-Aignan läksi vainuamaan häntä muualta. Kierreltyään kaikkialla ja kuulusteltuaan jos jostakin Saint-Aignan huomasi jotakin ihmishahmon näköistä nojaamassa puuta vasten liikkumattomana kuin patsas ja näköjään kiintyneenä tähystämään erästä ikkunaa, vaikka tämän uutimet olivat kokonaan vedetyt verhoksi. Koska se oli Madamen ikkuna, päätteli Saint-Aignan nyt päässeensä etsityn jäljille. Hän lähestyi hiljaa ja huomasi arvanneensa oikein.
De Guiche oli keskustelustaan Madamen kanssa kuormannut itselleen sellaisen onnen taakan, että hänen kaikki sielunvoimansa eivät riittäneet sen maltilliseen kantamiseen; siksi hän oli täten jatkamassa yötänsä.
Saint-Aignan tiesi, että kreivillä oli ollut jotakin osaa neiti de la Vallièren toimittamisessa Madamen seurueeseen; hovilainen tietää kaikki ja muistaa kaikki. Mutta hän ei ollut koskaan kuullut, millä perusteella ja millä ehdoilla de Guiche oli antanut suojelustaan la Vallièrelle. Paljolla kyselemisellä saa tavallisesti vähän tai ei mitään tietää, mutta Saint-Aignan arveli saavansa selville edes jonkun verran, jos utelisi kreiviltä hienotuntoisesti ja varovasti, samalla turvautuen kaikkeen itsepintaisuuteensa. Hänen suunnitelmansa oli seuraava:
Jos tiedot olivat suotuisia, kertoisi hän kaunopuheisesti kuninkaalle, mikä helmi tälle oli joutunut saataviin, ja pyytäisi suosiokseen saada olla sovittamassa sitä kuninkaalliseen kruunuun. Mutta jos kuulustelu kääntyisi epäedulliseksi, mikä toki myöskin oli mahdollista, tutkisi hän, missä määrin kuningas oli kiintynyt la Vallièreen. Hän voisi laatia selostuksensa niin, että saisi tyttösen työnnetyksi syrjään, jälkeenpäin käyttääkseen tätä käännettä ansionansa kaikkien naisten silmissä, joilla saattoi olla vaatimuksia kuninkaan sydämeen, Madamesta ja kuningattaresta alkaen. Siinä tapauksessa taasen, että kuningas osoittautuisi vakavasti kiintyneeksi nuoreen kreivittäreen, salaisi hän huonot uutiset, mutta antaisi la Vallièren ymmärtää, millainen jalomielinen ritari hän oli, pitäen tyttöparkaa alituisesti jännityksissä kiitollisuuden ja pelon avulla, joten hän saisi taatun ystävättären hovissa. Tyttö pitäisi häntä silloin jonkunlaisena rikostoverina, jonka hyväksi oli toimittava samalla kun edisti omaakin onneansa. Siksi päiväksi taasen, jolloin menneisyyden pommi räjähtäisi, jos sitä koskaan tapahtuisi, Saint-Aignan uskoi jo ehtineensä ryhtyä kaikkiin varokeinoihin, näytelläkseen tietämätöntä kuninkaan edessä. Kreivittären silmissä hän vielä silloinkin säilyttäisi jalomielisyyden edullisen aseman.