"Oh!" vastasi upseeri teennäisen vaatimattomasti hymyillen; "teidän majesteettinne sanoo niin, koska minulla on vielä jokseenkin välttävä silmä ja kompastelematon jalka, — koska en istu huonostikaan satulassa ja viikseni ovat vielä pysyneet tummina. Mutta se kaikki on pelkkää turhuutta, sire, harhanäkyä vain, pettävää ulkonaisuutta, sire! Näytän kyllä vielä nuorelta, mutta sisällisesti olen vanha, ja olen varma siitä, että puolen vuoden kuluessa raihnaudun luuvaloiseksi, murtuneeksi. Senvuoksi, sire…"
"Monsieur", keskeytti kuningas, "muistakaa toki eilisiä sanojanne. Lausuitte minulle juuri samalla paikalla, missä nyt seisotte, että Ranskassa ei kellään ole parempaa terveyttä, — että uupumus on teille tuntematonta, että teille ei ole ollenkaan raskasta viettää yöt ja päivät vartiopalveluksessa. Ettekö puhunut siten? Koettakaa muistella, monsieur."
Upseeri huokasi.
"Sire", hän myönsi, "vanhuus on turhamainen, ja elähtäneille on annettava anteeksi, jos he hiukan kehuskelevatkin, sitten kun kukaan muu ei heitä kiitä. On kyllä mahdollista, että vakuutin tuolla tavoin; mutta varmaa kuitenkin on, sire, että tunnen suurta väsymystä, joten tahdon vetäytyä lepoon."
"Monsieur", sanoi kuningas lähestyen upseeria, ja hänen ilmeessään kuvastui terävyyttä ja majesteettisuutta, "te ette ilmoita minulle todellista syytä. Tahdotte jättää palvelukseni, sen käsitän, mutta te salaatte minulta menettelynne vaikuttimen."
"Uskokaa, sire…"
"Minä uskon, mitä näen, monsieur. Näen tarmokkaan, vireän miehen, jolla on järkkymätön mielenmaltti, — Ranskan kenties parhaan soturin, ja ulkomuotonne ei millään tavoin salli minun arvella, että tarvitsette lepoa."
"Voi, sire, kuinka ansaitsematonta ylistystä!" haastoi luutnantti katkerasti. "Teidän majesteettinne saa minut ihan hämille. Tarmokas, vireä, järkkymätön, armeijan paras soturi! Teidän majesteettinne liioittelee vähäisiä ansioitani siinä määrin, etten tosiaankaan enää tunne itseäni, niin hyvä käsitys kuin minulla itsestäni onkin. Jos olisin kyllin turhamainen uskoakseni puoletkaan teidän majesteettinne arvostelusta, niin pitäisin itseäni tärkeänä ja välttämättömänä miehenä; minä sanoisin, että niin loistavista ominaisuuksista tunnettu palvelija on verraton aarre. Mutta minun on päinvastoin sanottava, sire, että minua on mielestäni koko ikäni arvosteltu melkoisesti alle oikean tasoni, paitsi tänä päivänä. Toistan siis, että teidän majesteettinne suvaitsee liioitella."
Kuningas rypisti silmäkulmiaan, sillä hän tajusi upseerin sanoihin sisältyvän karmeata ivaa.
"Kuulkaahan, monsieur", hän sanoi, "käykäämme suoraan käsiksi asiaan. Onko palvelukseni teille vastenmielinen? No, vastatkaa avoimesti, ilman kiertelyä, se on tahtoni."