Malicorne oli tullut päivää varemmin kuin he. Hoikalla matkarepulla sälytetyn laihan ratsunsa satulassa hän oli ilmoittanut Komean Riikinkukon isännälle odottavansa tänne ystäväänsä, ylimystä, joka oli utelias näkemään juhlallisuuksia ja aikoi saapua piammiten hänkin. Nämä sanat kuullessaan oli isäntä hymyillyt ikäänkuin hän olisi varsin hyvin tuntenut Malicornen tai tuon nimettömän ystävän ja vastannut:
"Valitkaa vain, monsieur, sellainen huoneisto kuin mukavaksi näette, kun kerran tulette ensimmäisenä."
Ja tämä majatalon isännille niin kuvaava palvelevaisuus ilmaisi selvästi kehoituksen: — Olkaa huoletta, monsieur, kyllä ymmärrämme yskän ja kohdittelemme teitä asemanne mukaisesti.
Isännän sanat ja sävy olivat Malicornesta tuntuneet hyväntahtoisilta, mutta jotenkin salaperäisiltä. Mutta hän ei tahtonut joutua suuriin kuluihin ja tiesi samalla, että jos hän olisi pyytänyt pientä kamaria, se olisi varmaankin evätty häneltä hänen vähäpätöisyytensä siten paljastuessa. Sentähden hän kiirehti tarttumaan isännän sanoihin ihan kirjaimellisesti, eksyttääkseen hänet oveluudellaan. Hymyillen vastaan kuten mies, jota on kohdeltu vain ansionsa mukaisesti, hän tyynesti sanoi;
"Otan parhaan ja hauskimman huoneiston, isäntä hyvä."
"Tallitiloineen?"
"Niin."
"Mistä alkaen?"
"Heti tästä päivästä, jos sopii."
"Mainiosti."