Sairas ilmaisi hyväksyvänsä tämän näkökannan.
"Siitä seuraa", selitti puhuja, "että se, joka voisi aavistaa tapaukset ja ilmoittaa varmana tulevaisuuden, joka vain hämäränä mahdollisuutena kuvastuu muiden sielussa, hän säästäisi maailmalta äärettömän onnettomuuden ja kykenisi erityisin valmistuksin kääntämään kehityskulun suotuisaksi veljeskunnan vaurastumiselle."
"Pronto, pronto!"[61] mutisi fransiskaani kalveten ja nojautuen eteenpäin pappia vasten.
Kardinaali lähestyi kuolevan korvaa.
"No niin, monseigneur", sanoi hän, "minä tiedän Ranskan kuninkaan päättäneen, että ensimmäisen aiheen sattuessa — kun esimerkiksi Espanjan kuningas tai joku prinsessan veli kuolee — Ranska sodan uhalla vaatii perintöä, ja minulla on valmiissa muodossa se valtiollinen suunnitelma, jonka Ludvig XIV on tässä tarkoituksessa miettinyt."
"Ja se suunnitelma?" sanoi fransiskaanimunkki.
"On tässä", vastasi kardinaali.
"Kenen käsialalla kirjoitettuna?"
"Minun."
"Eikö teillä ole muuta sanottavaa?"