"Olen mielestäni jo sanonut paljon, monseigneur", arveli kardinaali.
"Se on totta, te olette tehnyt veljeskunnalle suuren palveluksen. Mutta miten olette hankkinut tietoonne ne yksityiskohdat, joiden perusteella olette merkinnyt muistiin tämän suunnitelman?"
"Minulla on palkoissani Ranskan kuninkaan alhaisempia palvelijoita, ja heiltä saan kaikki ne hylkypaperit, jotka tulisija on säästänyt."
"Se on nerokasta, herra kardinaali" kuiskasi fransiskaani yrittäen hymyillä. "Lähtekää nyt tästä majatalosta neljännestunnin kuluessa; vastaus tulee jälkeenpäin. Menkää."
Kardinaali poistui.
"Kutsukaa luokseni Grisart ja noutakaa venetsialainen Marini", määräsi sairas.
Rippi-isän totellessa käskyä munkki teki jälleen merkinnän luetteloonsa, mutta hän ei pyyhkäissyt pois kardinaalin nimeä, kuten oli paroonin poistanut, vaan veti hänen nimensä viereen ristin. Siitä ponnistuksestaan voipuneena hän kaatui pitkäkseen vuoteelle, sopertaen tohtori Grisartin nimeä.
Jälleen tointuessaan hän oli niellyt puolet vahvistusjuomasta, josta loppu jäi lasiin, ja häntä kannatteli lääkäri, venetsialaisen ja rippi-isän seistessä oven lähellä.
Venetsialainen joutui kokemaan samat muodollisuudet kuin hänen kaksi kilpailijaansakin, epäröi heidän laillaan kahden vieraan läsnäollessa, mutta ilmaisi suurmestarin käskystä rauhoittuneena, että paavi veljeskunnan mahtavuutta peläten suunnitteli jesuiittien yleistä karkoitusta ja taivutteli Euroopan hoveja hankkeensa puolelle. Hän ilmoitti paavin apurit ja toimintakeinot sekä mille Adrianmeren saarelle kaksi yhdennentoista luokan kardinaalia — veljeskunnan johtajina — ja kolmekymmentakaksi veljeskunnan huomattavampaa jäsentä aiottiin siirtää äkillisellä yllätyksellä.
Fransiskaanimunkki kiitti signor Marinia. Tämän paavillisen vehkeen paljastus ei ollut mikään pikku palvelus järjestölle. Venetsialainen sai sitten määräyksen lähteä jälleen matkalle neljännestunnin kuluessa ja poistui säteilevänä kuin olisi jo saanut suurmestaruuden sormuksen.